tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kevättalven havaintoja

3.3.2015
Näin keväällä pyöräilijän(kin) tunteet heittelevät villisti, huh huh!
Riemu lähes sulaneesta pyöräkaistasta muuttuu epätoivoon huomatessaan pyöräilevänsä rikkinäisen pullon yli ja niin edelleen. Voiton puolelle jäätiin kaupan pihassa avuksi rientäneen herrasmiehen ansiosta. Ei päivitellyt neljää kauppakassia. Ei epäillyt ainakaan ääneen, päästäänkö kotiin. Tarjoutui vain pitämään pyörää pystyssä, että saan lastattua tavarat kyytiin.

It's spring when snow melts from the bike lane and someone rushes to break a bottle thereJenni


3.3.2015
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet talvipyöräilyn osalta kaikkien haastavimmat. 
Kun ilman lämpötila on ollut nollassa, hieman pakkasella ja plussalla, niin sohjoa ja jäätä on riittänyt.

On pitänyt vaihtaa ajoreittejä myös pääväylille, joita paremmin hoidetaan.
Tosin nyt alkaa jo sulaakin näkyä, joten pikku hiljaa siirrytään talvipyöräilystä kohti kevätpyöräilyä.

Jos ei olisi talvirenkaita niin ei varmasti pystyssä olisi pysynyt.
Sähköpyöräilijänä voi sanoa, että sohjoissa ajossa saa oivaa apua.

Mika



25.2.2015
Kyllä tänä aamuna meinasi jo vähän harmittaa, kun noita sohjoja ei ole aurattu vieläkään pyöräteiltä pois.
Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti