sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Jäätä renkaiden alla

4.12.
No niin. Nyt on hyvä aika aloittaa omat kirjoitteluni talvipyöräilystä. Tänään on ollut suhteellisen lämmin päivä ja aurinkokin paistoi kivasti. Tällä viikolla olen enimmäkseen pyöräillyt ainoastaan työmatkoja. Eli päivän aikana tulee ajettua noin 10 kilometriä. Asun keskustan tuntumassa ja olen töissä Joensuun Steinerkoulussa. Matka taittuu mukavasti. Nastarenkaissa riittää hyvin pitoa, kun ajelee Utran- ja Mutalantiellä. Tällainen ohut lumikerros sopii kyllä hyvin omaan ajooni. Loppuun vielä kuva Sirkkalan sillasta ja ”taianomaisesta” kuusta.
Mika

 

5.12.
Nyt on se aika talvesta kun talvipyöräily ja muukin liikkuminen kevyen liikenteen väylillä vaatii erityistä varovaisuutta. Lämpötilan vaihtelu ja lumen & veden sataminen liukastaa tien pinnan. Vaikka väyliä hiekoitetaan jonkin verran, niin se ei tunnu auttavan. Hiekka painuu jään sisään ja jäiset urat aiheuttavat vaarallisia tilanteita jatkuvasti. Kaksipyöräisillä poljettaessa kannattaa hankkia vähintään etupyörään nastarengas ja käyttää aina kypärää. Pyörä katoaa etupyörän liukuessa sivuittain kokeneen ja taitavankin pyöräilijän alta nopeammin kuin kissaa kerkeää sanoa. Myös hyvästä etuvalosta on apua hämärässä ajettaessa. Sellaista ei osaa varoa mitä ei näe. Valossa kimmeltävät jääharjanteet vinkkaavat laskemaan nopeutta ja varautumaan pyörän kanssa luisteluun. Talvipyöräilijäagentti toivoisi liioitellun tehokasta liukkaudentorjuntaa koko marras-joulukuun ajan kaikille väylille. Väylille kylvetyt mursketonnit ovat halpoja verrattuna jäisillä teillä liukastellessa hajonneiden kehonosien korjauskustannuksiin. Vielä vinkkinä hyvin hiekoitetuilla teillä ajajille: panostus laadukkaaseen pistosuojattuun renkaaseen maksaa itsensä pian takaisin. Edulliset markettirenkaat eivät kestä terävää mursketta.
  Jani

 

5.12.
Jos kaksipyöräisellä ei uskalla lähteä jäisille teille ajamaan niin vaihtoehtona voi miettiä kolmipyöräistä fillaria. Esimerkiksi kolmipyöräisillä laatikkopyörällä ei voi kaatua liukastumalla niin että pyörä karkaa alta pois. Meno on niin vakaata ja vauhdit luonnostaan maltillisia että edes nastarenkaita ei välttämättä tarvita. Kuvan pyörällä ajetaan päivittäin läpi vuoden samoilla laadukkailla pistosuojatuilla kesärenkailla ilman ongelmia.
 Jani
 

5.12.
Pakollinen pyöräkuva. Päivä on ollut harmaa ja tiet ovat olleet erittäin liukkaita. Hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti!
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti