sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pyöräilyä kukonkirkaisun aikaan ja vallan mainio tavaraboksi


30.11.
Talvipyöräilyä à la pyhäaamu. Perin hiljainen on joenvarren kaupunki sunnuntai-aamuna klo 06.05, kun potkin lukkokenkiä paikoilleen polkimiin. Tunnollinen työntekijä lähtee kohti sorvia ennen kukonlaulua. Eipä juuri muutakaan laulua matkan varrella kuulu - lienee enimmät laulut laulettu kansalaisten toimesta eilisen illan ja kuluvan aamuyön tuntien aikana. Rauhassa saa nyt talvipolkeutumista harrastaa, aikaa sattui olemaan muutama minuutti ylimääräistä, joten polkaisin normaalia vähän pitemmän lenkin. Vastaantulijoita pimeässä marraskuun viimeisessä aamussa oli neljänlaisia: yksi rusakko - joka kääntyi kymmenen metriä ennen kohtaamista pusikkoon; yksi tavarajuna - ei kääntynyt, kuljimme kumpikin omilla kaistoillamme; yksi poliisipartio - totesi minut tarkalla lainvalvojan silmällään ilmeisen rehelliseksi ja jätti vaille sen kummempaa huomiota; yksi jalankulkija. Tästäkin on hyvä jatkaa.

Jussi


30.11.
Kyllä kait kaikilla kulkee tällänen pyörässä? Muutama kymmenen kiloa lisäpainoa. Lievästi vähän takapainoinen mutta menkööt. Kiinni se vielä täytyy laittaa. Arttu täsmentää, että kyseessä on työkalupakki, jota hän noin kerran kuukauteen aina kuljettelee pyörän takana.


Arttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti